Törmäsin tuolla virtuaalimaailmassa Amerikan Yhdysvalloissa asuvaan harrastajarunoilijaan. Siitä sitten lievä kimmoke kun tutustuin hänen teksteihinsä ja ehdotin pienimuotoista yhteistyötä. Valitsin sitten sellaisen helpomman, lyhyen runonpätkän työstettäväksi laulun muotoon.
Totuuden nimessä on myönnettävä että tein sen lähinnä herätelläkseni taas tuottavan puoleni, sillä viime kesän muuton jäljiltä äänityskamat olivat keränneet pölyä kaikessa rauhassa.
Runotekstin säveltäminen oli uudenlainen kokemus, ja koska tekstiä ei ollut ajateltu laulettavaksi, se asetti uudenlaisia haasteita rytmityksen suhteen.
En tiedä miten yleistä tämä lienee, mutta rakensin sävelen muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta siten että melodia tavallaan kelluu tekstin päällä. Se ei ota varsinaisesti kiinni rytmiin eikä niin kauheasti tekstiinkään. Olisiko tämä nyt sitä 'tarinan' kertomista? Laulu etenee lähes puheen tavoin, mutta melodisuus tekee siitä nimenomaan laulun, eikä lauletun runon. Rytmillisesti tämä sopii laulajille jotka tykkäävät esim. chansoneista. Esim. 'Les feuilles mortes' eli Kuolleet lehdet on hyvä esimerkki melodiasta joka antaa laulajalle tilaa kikkailla tekstin kanssa. Välillä voi nojata eteen, välillä taakse.
Miksi moinen vaiva?
No minulle valkeni että juuri tämä tekniikka voi ratkaista sen kuulostako kappale tylsältä vai kivalta, erityisesti silloin jos soinnut ja sovitus on kovin suoraviivainen. Laulajan taito tulkita ja pelailla rytmillä (venyttää, lyhentää mikä kulloinkin sopii) ratkaisee miten viihdyttävä lopputuloksesta tulee.
Angelo Rossin tekstiin säveltämäni kappale ei ole vielä valmis, odotan mielenkiinnolla miltä valmis biisi kuulostaa.
torstai 11. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
